Virtuaalioppimisen päivä

Kutsuimme maaliskuun lopussa eri oppilaitoksien edustajia, alan yrityksiä ja sisällöntuottajia kertomaan hankkeistaan virtuaalioppimisen parissa.

Tilaisuuden avasivat Microsoftin asiantuntijat Antti Kuosmanen ja Jani Nevalainen, jotka valottivat, millaisena Microsoft näkee (virtuaalisen) tulevaisuuden, ja miten Microsoft on mukana sen kehittämisessä.

Sen jälkeen puheenvuoron saivat eri oppilaitokset ja sisällöntuottajat, jotka kertoivat, millaisia hankkeita heillä on käynnissä (00:49).

Kuulimme esimerkkejä muun muassa HoloLensien hyödyntämisestä, suurkeittiön rasvapalon sammuttamisesta, paikallisen kulttuurihistoriallisesti merkittävän ympäristön hyödyntämisestä opetuksessa, täysperävaunurekan peruuttamisesta, työturvallisuuden varmistamisesta rakennustyömaalla, 360-oppimisympäristöstä sekä virtuaalisesta puutarhan suunnittelusta.

Puheenvuorot aloitti Pasi Vahimaa Itä-Suomen yliopistosta. Seuraavina vuorossa olivat Heikki Andrell Suomen Robotiikkayhditykseltä, Aleksi Komu Itä-Suomen yliopistolta / Savonlinnan norssilta, Pekka Ouli Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistolta, Harri Lammi Leonidakselta, Paulina Tervo Lyftalta sekä Elina Uutela 3DBearista.

Katso tallenne päivästä:

Vastaa